maanantai 28. toukokuuta 2018

Kauneusbloggaajien kesäinen meikkihaaste

Nyt kun kesäinen sää on ihanasti hellinyt meitä jo näin toukokuussa, on hyvä blogissakin hypätä kesäisiin tunnelmiin kauneusboggaajien yhteisen meikkihaasteen myötä. Sanna (Alohair) ideoi meille hauskan kevääsen ja kesään littyvän haasteen, jossa piti toteuttaa meikki annetun sanan pohjalta. Tuotteita tätä haastetta varten meille sponsoroi Pretty.fi ja Glitternisti.

Glitternistiltä saimme kaikki kaksi purkia glitteriä ja ne olivat kaikilla hiema erilaiset. Omalle kohdalleni osui sekoitus hopeaa glitteriä (Super Silver) ja oranssia läpikuultavaa uutuusglitteriä (Iridescent Orange). Olen irtoglittereitä aiemminkin kättänyt meikissä, mutta Glitternistin glitterit ovat minulle uusi tuttavuus, joita todella mielelläni testaan!


Pretty.fi-verkkokauppa lähetti kaikille osallistujille saman paletin: NYX Professional Makeup The Go-To Palette-monitoimipaletin sävyssä Bon Voyage. Paletissa on kuusi luomiväriä ja kolme kasvojen muotoiluun tarkoitettua nappia: highlighter, poskipuna ja bronzer. Paletti on tälle hetkellä huimassa 50% alessa, eli sen saa nyt itselleen hyvin huokeaan hintaan!

Me haasteeseen osallistujat jakauduimme yhteensä neljään ryhmään, joista kaksi ryhmää on jo toteuttanut keväisen meikin ja kaksi muuta ryhmää toteuttavat kesäisen meikin annetun sanan pohjalta. Jokaiselle osallistujalle arvottiin inspiraatiosana ja minun kohdalleni osui sana mansikka. Minun kanssani tänään kesäisen meikkinsä julkaisevien postaukset löytyvät näiden linkkien takaa:



Tässä hieman swacheja saamastani Bon Voyage paletista sekä auringonpaisteessa että varjossa. Paletti on mielestäni hyvin onnistunut kokonaisuus ja värimaailma oikein itselleni sopiva, koska tykkään ruskeasilmäisenä käyttää violettia ja vihreää. Yllätyin positiivisesti, kuinka pigmenttisiä kaikki värinapit olivat. Paletti on todella kätevä, koska siinä on luomivärien lisäksi myös korostus- ja varjostusväri, sekä poskipuna. Ainoana miinuksena sanoisin, että nuo kasvojen muotiluun tarkoitetut napit olisivat voineet olleet hieman leveämmän muotoisia, niin niitä olisi ollut helpompi ottaa isolla siveltimellä. Tällaiset monitoimipaletit tuntuvat olevan nyt muotia ja en yhtään ihmettele. Tällaisen kanssa on varmasti kiva lähteä esim matkalle, kun ei tarvitse pakata montaa yksittäistä tuotetta mukaan. Helppoa ja vaivatonta!


Lähdin toteuttamaan mansikkameikkiäni pitkälti saadulla paletilla ja Glitternistin oranssilla läpikuultavalla glitterillä. Heti ensimmäisenä ideana päähäni pilkahti mansikkaan liittyen (punaisen värin lisäksi) vihreät kulmat ja sen pohjalta lähdinkin sitten kokonaisuutta miettimään. Päätin, että haluan kokeilla jotakin hauskaa ja vähän överiä, joten arkimeikiksi tätä ei voi ainakaan minun kohdallani kutsua. Mutta tästä meikistäni voi helposti tehdä myös arkisemman version, kun vaihtaa kulmavärin tavalliseen ruskeaan ja levittää hieman maltillisemmin poskipunaa.


Kokonaisuudessaan meikki syntyi aika vähillä välineillä ja tuotteilla. Tein aluksi kevyen meikkipohjan Rimmelin Lasting Finish Nude meikkivoiteella. Tämä on yksi meikkivoidesuosikkejani, koska se on halpa ja toimiva. Tämä antaa luonnollisen lopputuloksen ja kostealla beautyblenderillä kevyen kerrosen levittäminen on helppoa, joka kuitenkin peittää sopivasti.

Käytin Bon Voyage paletista poskipunaa hyvin reilullä kädellä, sudin sitä isolla siveltimellä poskille ohimoille ja luomille. Käytin poskilla ja ohimoilla puuterisen poskipunan alla Makeup Revolutionin voidemaista poskipunaa (paletissa vasemman yläkulman sävy), koska halusin mahdollisimman voimakkaan punaisen ja kestävän lopputuloksen. Olen saanut tuon voidemaisen poskipunapaletin arvontavoittona ja olenkin nyt opetellut sen saatuani käyttämään taas voidemaisia poskipunia. Yleensä niitä tulee helpommin käytettyä kesäisin, kun meikkipohja on kevyempi tai en tee sitä ollenkaan.


Kulmat ja silmänrajaukset hahmottelin ensin Essencen vihreällä silmämeikkikynällä, jotta lopputulos olisi siisti, pigmenttinen ja pysyvä. Kynän päälle lisäsin vihreää luomiväriä Bon Voyage paletista ja sain mielestäni aikaan upean tummanvihreän sävyn.

Huulet rajasin Essencen huultenrajauskynällä ja väritin Cliniquen punaisella Chubby Stick Intense puikkohuulipunalla, joka on todella kaunis punainen ja miellyttävän tuntuinen huulilla. Ripsiin laitoin Essencen Lash Princess Sculpted ripsiväriä ja puuteroin kasvoni kestosuosikillani Essencen All About Matt puuterilla.


Lopuksi varjostin hieman kasvojani Bon Voyage palein varjostussävyllä ja lisäsin aavistuksen paletin rukeaa luomiväriä luomivakoon. Niin ja kiinnitin tietenkin glitterit! Oma luotttuotteeni glitterien kiinnitykseen on ehottomasti NYX Professional Makeupin glitter primer. Tällä glitterit pysyvät varmasti koko päivän paikoillaan. Töpöttelin ensin glitter primeria halutulle alueelle, eli ohimoille ja poskipäille, jonka perään töpöttelin glitterin. Glitterit voi painella paikoilleen siveltimellä, mutta itse käytin nyt ihan vain sormea ja hyvin toimi.


Läpikuultava iridescent glitteri on kyllä upea kasvoilla! Se välkehti melkeinpä kaikissa mahdollisissa sateenkaaren väreissä auringon valossa. Eli vaikka saamani sävy onkin nimeltään "orange", on tämä paljon muutakin kuin vain oranssi. Myös varjossa glitter kimmelsi kauniin hillitysti. En etukäteen arvannut, miten paljon tähän glitteriin ihastuisinkaan! Se toimii hienosti yksistään, mutta odotan myös, että pääsen kokeilemaan sitä yhdistettynä muihin glittereihin. Iridescent glittereitä löytyy Glitternistiltä muuten myös pinkkinä, minttuisena, siniviolettina ja valkoisena.


Yritin parhaani mukaan saada kuviin ikuistettua mahdollisimman monipuolisesti tämän glitterin välkettä, joten tähän postauksen loppuun tulee oikein kunnon kuvaspämmi. Onneksi sattui upea aurinkoinen ilma ja pääsin kuvaamaan meikkiä takapihalle auringonvaloon, jossa gliter pääsi ehdottomasti oikeuksiinsa!


Nämä Glitternistin glitterit ovat tavallisesta pet-muovista valmistettuja, mutta Glitternistin valikoimassa on myös biohajoavia glittereitä, jos et halua käyttää muovista glitteriä. Joka tapauksessa käytät sitten biohajoavaa selluloosaglitteriä tai tavallista muoviglitteriä, on hyvä muistaa, ettei sen paikka ole viemärissä. Glittermeikki kannattaakin poistaa ennen muun meikin pesua kasvoilta vaikkapa meikinpoistoaineeseen/miselliveteen kostutetulla vanulapulla tai vaatteiden puhdistukseen tarkoitetulla teippiharjalla (kiitos tästä vinkistä kauneusbloggaajakollegalle Charlotta Evelle). Näin glitterin poisto on mielestäni suht helppoa ja vaivatonta.


Lisää kesäisiä meikkejä sanojen pohjalta julkaistaan vielä 4.6. Haastetta voi seurata muuten myös instagramin puolella mm hastagilla #bloggaajienmeikkihaaste. Jo aiemmin julkaistuja keväisiä meikkejä sanojen pohjalta voitte ihastella näistä blogeista:





Today I participated in beauty bloggers' makeup challenge. I made my look based on word strawberry.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Sinful Colors ja Kylie Jenner

Sinful Colors on lakkamerkki, jota muistan ostaneeni joskus lapsena ehkäpä Seppälästä? Sittemmin merkki hävisi Suomen markkinoilta, mutta teki paluun muistaakseni vajaa pari vuotta sitten. Silloin taisivat tulla markkinoille myös Kylie Jennerin ja Sinful Colorsin yhteistyölakat.


Vaikka en itse erityisemmin Kyliesta välitä, olin kiinnostunut testaamaan taas pitkästä aikaa Sinful Colorsin kynsilakkoja, koska muistan niistä silloin nuorena pitäneeni. Erityisesti mielenkiintoni kohdistui Kylien mattalakkoihin ja Kylien Demi-matte lakat nousivatkin muutamien testailujen jälkeen ehdottomiksi lemppareikseni! Hyvä laatu ja lakat peittävät kahdella kerroksella.


Näissä kuvissa kynsilläni on Kylien demi-matte kokoelmasta Kurtsey ja Karma. Niiden kaveriksi valitsin vielä Cadillacquerin glitterisen Have A Killer Dayn. Koristelut on tehty vinyylien avulla ja kaikki kynnet on viimeistelty mattapäällyslakalla.


Demi-mattejen lisäksi Kyliella on "satin matte" lopputuloksen antavia lakkoja, joista myös pidin, mutta ne olivat laadultaan vaihtelevampia, koska osa oli hyvin ohuita ja eivät kaikki peittäneet helpolla kahdella kerroksella, kuten demi-mattet. Näiden mattalakkojen lisäksi Kyliella on perinteisiä kiiltäväpintaisia "geelimäisen lopputuloksen antavia" lakkoja ja niiden kanssa käytettäväksi suunniteltu päällyslakka. Nämäkin lakat olivat laadultaan ihan ok, mutta monet todella ohuita (esim alla tikulla sininen True Kolor kahden kerroksen jälkeen aivan läpikuultava). Eli sanoisin, että peruslakat voi passata, jos siellä ei ole juuri sellaista must saatavaa sävyä, mutta kokeile ehdottomasti demi-matte lakkoja!


Kylien lakat taisivat tulla Suomessa myyntiin lähinnä vain kuuden lakan monipakkauksissa, mutta ainakin USAssa lakkoja on pystynyt ostamaan myös yksittäin. Lakat ovat käsittääkseni limited edition, mutta Oletkaunis.fi näyttäisi tällä hetkellä myyvän vielä yhtä settiä hyvällä alehinnalla ja olen näitä kyllä vähän aikaa sitten vielä bongannut myös Citymarkettien alelaareista, joten nyt nätä lakkoja voi hankkia itselleen hyvinkin huokeaan hintaan. Alessa pakkaus maksaa yleensä hieman päälle 10e.




Here on my nails: Sinful Colors Kylie Jenner Trend Matters Collection Kutsey and Karma. Also Cadillacquer Have A Killer Day. Really loved those Kylie Jenner demi-matte nail polishes! Great formula and opaque in two easy coats.