maanantai 16. huhtikuuta 2018

Talvikynsiä

Nyt kun kevät tekee kovasti tuloaan, on varmaankin hyvä hetki vilkaista vielä hieman talvisia kynsiä, ennen kuin lumet sulavat kokonaan maasta.


Siirtokuvat ovat ehdottomasti yksi lempparitapojani koristella kynnet. Ne ovat helppoja, varsinkin jos siirtokuvat ovat laadukkaita. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti MILV-siirtokuvat, joita olen hamstrannut kymmeniä ihania arkkeja Cesarsshopista. Valikoima on todella laaja! Siirtokuvat ovat todella ohuita ja asettuvat siksi hyvin kynnelle. Tosin samasta syystä monet niistä vaativat valkoisen lakan alleen. Koko kynnelle tarkoitetut kuvat ovat myös isoja, eli pitkillekin kynsille sopivia. Ja tällaiselle lyhytkyntisemmälle ovat helppoja käyttää, koska kuvat voi leikata pienemmäksi ja kynnen kärjestä yli menevä osuus on helppo viilata pois.


Vaalansininen, violetti ja vaaleanpunainen ovat aina olleet suosikkisävyjäni ja eivät vähiten yhdessä. Nämä pastellisävyt eivät ehkä ole kovin talviset, mutta ne sopivat mielestäni hyvin minulta löytyviin lumihiutalesiirtokuviin. Ihanat pastellisävyt liukuvärissä ovat OPIn Gelato On My Mind ja Purpple Palazzo Pants. Lisäksi kynsille pääsi Color Clubin glitterlakka Beyond The Mistletoe. Siirtokuvien alla käytin valkoisena Maybellinen Mini Coloramaa säsvyssä French White.


Seuraavat talviset "huurrekynteni" syntyivät hieman vahingossa ja ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Pohjalle lakkasin Essencen All The Greys kausikokoelman Greyt Times lakan ja siihen päälle koristelu töpöttelemällä Color Clubin lakoilla Ho-Ho-Holly ja Beyond The Mistletoe. Parissa kynnessä minulla on kuvissa jokin "harmaa metallilakka", mutta en kyllä millään muista mikä. En löytänyt tähän lakkauksee liittyen pullokuvia, joten en voi varmaksi mennä sanomaan, onko kyseessä esim OPIn Push And Shove.


Koristeluun kaivoin esiin pitkästä aikaa strassikeikkoni ja villiinnyin kunnolla strassien kanssa. Näissä kynsissä ehdottomasti "more is more". Harmaa metallilakka ei tietenkään näyttänyt enää niin hyvältä kun sen päälle joutui käyttämään paljon läpinäkyvää lakkaa, jotta strassit pysyivät kunnolla kiinni, mutta kauempaa katseltuna se ei haitannut. Strassien asettelussa olisin voinut olla tarkempi, nyt esim neliskulmaiset strassit ovat hieman miten sattuu, mutta se on varmasti asia, jonka myöskin huomaa vasta hieman takemmalla takastelulla. Kynnet keräsivät jotenkin hämmentävän paljon kehuja ihmisiltä esim kaupassa ja nämä todellakin huomattiin. Hauskaa, miten monesti ne omasta mielestä ei niin kamalan onnistuneet  tai "äkkiä sutaistut" kynnet juuri tuntuvat aina keräävän paljon positiivista huomiota.


Postauksen viimeinen lakkaus on jälleen rakennettu ihanien MILV-siirtokuvien ympärille. Pöllöt ovat ehdottomasti yksiä suosikkieläimiäni ja minun oli pakko saada MILVin söpöt pöllösiirtokuvat itselleni. Ja päätin haastaa itseäni tälläkin kertaa käyttämään mahdollisimman paljon eri lakkoja lakkauksessa. Lakkojen ja siirtokuvien lisäksi kynsille pääsi vielä valkoisia niittejä.


Käytetyt lakat: Essence Bloggers' Beauty Secrets Shine Bright, Miss Me valkoinen (MILVien alla), Dance Legend White Noise ja A England Lady Of The Lake sekä Tristam.


A Englandin lakat eivät ole olleet paljoa esillä blogissani, mutta ne ovat erittäin hyviä laadultaan ja minulta löytyy niitäkin useampia (myös näitä saa Cesarsshopista). Nyt viime vuosina ne eivät ole olleet niin pinnalla, mutta muistan, että vuosia sitten ne olivat aika in kynsipiireissä. Varsinkin vihreä Saint George oli sävy, joka kaikkien piti omistaa ja She Walks In Beauty oli erikoinen kaunotar. Minulta löytyvät nuo kummatkin ja pitisi kyllä ehdottomasti kaivella ne lakkakaapista, jotta saisin ne kynsille ja kuvattua myös tänne blogiin.


Harmikseni Dance Legendin White Noise ei kyllä ollut kynnellä yhtää valkoinen. Pullossa lakka oli valkoisempi ja aluksi myös kynnellä, mutta sitten se alkoi jotenkin kellastua (kuva otettu kun lakkaamisesta on kulunut yli vuorokausi). Jotenkin tässä kävi samanlainen ilmiö kun meikkivoiteen kanssa käy, että se hapettuu. Ja sittemmin lakka on myös pullossa alkanut enemmän ja enemmän kellertämään. Pitäisi kai vain heittää lakka pois. :(

Nyt on toivottavasti kaikki talviset lakkaukset kaiveltu arkistoista ja voidaan siirtyä johonkin keväisempiin ja kesäisempiin, eikö? Millaiset lakat tellä lukijoilla pääsevät kynsille näin kevään tullen?



Spring is really coming (we had +15°C yesterday), so I had to post these winter nails now on my blog, before all snow is gone and I fee silly to post these.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Mitä meille kuuluu?

Blogissa on ollut nyt aika hiljaista, koska meillä on pidetty aikamoista sairastupaa viime aikoina. Ensin Veeti kävi leikkauksessa ja siitä arvioitu toipumisaika oli kaksi viikkoa. Sinä aikana sairastuin itse ja poskiontelontulehdus kaatoi lopulta melkein viikoksi sängyn pohjalle. Ja sitten tietenkin avomies sairastui, kun itse aloin olla paremmassa kunnossa.


Veeti ja Bobo kävivät kumpikin eläinlääkärissä näyttämässä muutamia patteja, jotka heille on ilmestynyt. Bobon patit todettiin nopeasti ohutneulanäytteiden avulla vaarattomiksi rasvapateiksi, jotka eivät koiraa mitenkään häiritse ja niille päätettiin olla tekemättä mitään. Kuulemma niitä tulee todennäköisesit iän myötä lisää ja niitä voidaan leikata pois, jos häiritsevät koiraa.

Veetin pateista ei saatu ohutneulanäytteitä, joten ne päätettiin leikata pois ja lähettää patologin tutukittaviksi. Leikkausaika saatiin muutaman viikon päähän. Patit olivat niin pieniä, ettei niistä lähdetty ottamaan erikseen koepalaa, vaan ne leikattiin kokonaisuudessaan heti pois. Jos kuitenkin patologi niistä löytäisi jotakin hälyyttävää, olisi edessä mahdollisesti uusi leikkaus, jossa otettaisiin isommalla marginaalilla ihoa ympäriltä pois.


Veetiltä leikattiin kaksi pattia oikeasta takajalasta ja yksi kainalosta. Haavoihin laitettiin itsestään sulavat tikit. Kaksi viikkoa piti haavojen antaa parantua niin, ettei Veeti pääse niitä nuolemaan ja kaksi viikkoa piti myös välttää liiallista liikkumista ja riehumista. Veeti oli leikkauksen jälkeisen illan hyvin tokkurainen, mutta heti seuraavana päivänä jo oma vilkas itsensä ja yritti tietenkin heti hyppiä sohvilla yms. Haavat paranivat hyvin, vaikka toisesta jalan haavasta Veeti pääsikin kerran hieman rupia puremaan irti, mutta ei onneksi mitään isompaa tuhoa saanut aikaan. Kainalon haavaa Veeti myös vähän pääsi raapimaan takajalalla (sitä kun kauluri ei estänyt), mutta tämän kun tajusimme, niin vartioimme vaan tarkemmin, ettei koira pääse rapsuttamaan itseään. Eli käytännössä koiria ei jätetty hetkeksikään yksin, vaan aina joku oli koton niiden kanssa. Vaatihan tämä vähän järjestelyä, mutta onneksi meillä on semmoiset työt, että onnistui.


Noin viikko Veetin leikkauksen jälkeen saimme hyviä uutisia eläinlääkäriltä ja Veetin kaikki kolme pattia olivat sellaisia, ettei jatkotoimenpiteitä tarvita. Niistä ei löytynyt siis solumuutoksia, joten kaikki tarpeellinen oli saatu pois ja nyt Veeti voi jatkaa elämää normaaliin tapaan ilman, että patit häiritsevät menoa. Tämä oli ihana tieto, koska kyllähän sitä oli jo kaikki kauhuskenaariot käyty läpi, kun Veetiltä kerran aiemmin on löytynyt niitä solumuutoksia tassusta ja silloin jouduttiin tekemään isompi leikkaus. Veetillä on kuitenkin ikää jo yli 10 vuotta, joten mitä vähemmän leikkauksia ja muita tomenpiteitä tarvitsee tehdä, sen parempi. Varmasti vanhalla koiralla tulee olemaan vaivoja, mutta ihanan eloisa ja vilkas Veeti on ikäisekseen. Ei monesti uskoisi, että ikää on niin paljon! Tässä kuussa mennään vielä hoitamaan vanhuksen hampaat kuntoon, niin sitten toivottavasti ei tarvitse käydä hetkeen eläinlääkärissä.

Kiinnostavatko koirien kuulumiset ja haluaisitteko lukea enemmänkin näistä kahdesta karvapallosta aina silloin tällöin? 



I was sick for a week and after me my fiancé got sick. Before that my dog Veeti had a surgery. He had three lumps and now the lumps are removed and he can live a happy life again.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kun Hehku aukesi Nokialle

Hehku on K-ketjun uusi tuloka, joka nettisivun mukaan on "ainutlaatuinen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppaketju". Ensimmäinen Hehku aukesi Tampereelle jo helmikuussa, mutta itselläni on niin harvoin keskustaan asiaa nykyään, että en ehtinyt keskustan Hehkua helmikuussa tutkimaan. Niinpä päätin olla heti ensimmäisten joukossa paikalla, kun Hehku aukesi Nokialle maaliskuussa.


50 ensimmäistä paikalla olijaa saivat valita yhden tuotteen itselleen ilmaiseksi ja tämä olikin houkutellut paikalle hyvin jonottajia jo ennen kello kymmentä. Itse tulin paikalle vajaa 15min ennen avaamista ja jonossa oli jo päälle 30 henkeä nopeasti laskettuna. Melkein 50 meitä jonottelijoita taisi kertyä paikalle jo ennen kymmentä.


Hehkussa oli kyllä paljon kaikkea! Valikoimaa olisi voinut tutkailla ihan tuntitolkulla, mutta valitettavasti minun piti kuitenkin ehtiä vielä töihin saman päivän aikana. Ihonhoito oli parhaiten edustettuna, mutta löytyi myös meikkejä ja "apteekkitavaraa". Varsin iloinen olin siitä, että hyllyistä tuli bongattua paljon ainakin itselle uusia ja vieraita merkkejä, joihin on nyt helppo tutustua ja mukavampi ostaa testiin, kun pääsee ensin hipelöimään testereitä. Olen sitä mieltä, että ihanaa kun kaikkea ei tarvitse ostaa aina netistä, vaan valikoimat ihan oikeissa kaupoissa laajenevat. En ole kamalan tarkasti tutustunut esim Stockmannin koko valikoimaan, mutta tuntui, että Hehkussa oli paljon uutta, mihin en ole aiemmin törmännyt missään kaupassa.


Avajaistarjouksena oli monia merkkejä 30% alella, kuten Dermalogica ja Mádara. Itse otin yllä näkyvän Dermalogicalin setin ilmaislahjana, joten se oli minulle ilmainen, mutta kyllä tämä olisi kannattanut sillä 30% alellakin mielestäni kotiuttaa. Dermalogicalia kun saa harvoin mistään alella ja hintavahan tämä merkki kieltämättä on. Mutta hyväksi todettu, aina silloin kun raaskin vain merkin tuotteita hankkia.

Lumenelta sai alla oikealla näkyvän setin kaupanpäälle, kun osti minkä vain Lumenen tuotteen. Päädyin ostamaan Lumenen Valo Beauty Lotionin, jota en ole aiemmin käyttänyt. Setissä mukana oleva hyaluronitiiviste on yksi ehdottomia leppareitani Lumenelta ja olenkin käyttänyt sitä pari pulloa.


Tarvitsin uuden miselliveden ja Mádaran ollessa tarjouksessa päätin ostaa merkiltä miselliveden testiin. En ole kamalasti käyttänyt aiemmin Mádaran tuotteita, mutta olen käsityksessä, että ne ovat hyviä, joten haluan nyt ehdottomasti tutustua merkkiin paremmin.

Hehkusta löytyi paljon erilaisia kangasnaamioita. Hillitsin itseni (koska kaapeissa on aika monta naamiota odottamassa käyttöä) ja päädyin ostamaan vain yhden, jota en ole muissa kaupoissa aiemmin nähnyt.Lisäksi ostin piilolinssinestettä, koka se nyt tuntuu olevan aina ja jatkuvasti loppu. Tämä vaikutti hyvän hintaiselta kokoonsa nähden.


Hehku siis vakuutti ainakin minut näin ensikäynnillä ja uskon asioivani kaupassa toistekin. Hehkulla on muuten myös nettikauppa, eli jos varsinaista liikettä ei löydy ihan lähettyviltä, voi ostokset tehdä netissä ja yli 50e ostoksille taisi saada ilmaisen toimituksen. Minusta Hehkun valikoima oli monipuolinen ja kiinnostava. Eihän K-ryhmällä ole mitään tämmöistä vastaavaa vielä aiemmin ollutkaan, joten erittäin tervetullut lisä valikoimaan. Pidän ideasta, ettei tämä ole vain kosmetiikkakauppa, vaan valikoima on monipuolisempi ja sillä tavalla Hehku tuntuu uniikilta, eikä vain kilpailevan ketjun kopioinnilta. Pakko antaa vielä plussaa mukavasta ja asiantuntevasta henkilökunnasta, joka oli halukas palvelemaan ja iloisella mielellä. Niin ja oli heillä kaikilla ihanat glittermeikitkin avajaisten kunniaksi! Varmaankin tehty Glitternistin glittereillä, joita muuten myöskin oli Hehkussa myynnissä! Melkein ostin niitäkin, kun tämmöinen glitterharakka olen...

Oletteko käyneet jo Hehkussa?



Hehku is a new store (dedicated most to wellness) here in Finland and this is what I bought on my first visit.