keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Lidl ja Esmara by Heidi Klum

Tuskin keltään on mennyt ohi tieto siitä, että Heidi Klum on suunnitellut Lidl-ketjulle oman vaatemallistonsa? Se kantaa nimeä Esmara by Heidi Klum. Muistaakseni kesäkuussa uutisoitiin ensimmäisiä kertoja, että Lidl alkaa tulevaisuudessa panostaa enemmän muotiin tuomalla jatkossa pitkin vuotta omia muotikokoelmiaan myyntiin ja koko homma polkaistaan käyntiin huippumalli Heidi Klumin suunnittelemalla mallistolla. Tavoiteena on tuoda huippumuoti kaikkien saataville edullisilla hinnoilla. Tämä oli minusta hyvä uutinen, sillä olen aiemminkin blogissani kertonut, että olen tykännyt Lidlin vaatteita ja niissä tuntuu olevan hinta sekä laatu sopivasti kohdillaan. Jäin siis mielenkiinnolla oottamaan lisätietoja tästä Lidlin ensimmäisestä muotikokoelmasta. Olen myös aina pitänyt Heidi Klumista ja hänen tyylistään, joten senkin takia tämä kokoelma kiinnosti jo etukäteen.


Mallisto julkaistiin New Yorkin muotiviikolla ja sen jälkeen se tuli myyntiin kaikissa maissa yhtä aikaa maanantaina 18.9. Etukäteen mallistoa mainostettiin paljon ja kokoelman vaatekappaleita näkyi niin tv-mainoksissa kuin somessakin. Itse vaatteet olivat mielestäni hyvin selkeälinjaisia, yksinkertaisia ja käytännöllisiä. Voisin kuvitella näiden sopivan monelle. Tarjolla on paljon käytännöllistä mustaa ja tottakai leopardiprinttiä kun kyse on Heidi Klumista. Kokoelmassa oli paljon vaatteita, joita voisin kuvitella itse käyttäväni. Niinpä suuntasin minäkin aamulla kahdeksaksi Lidlin oven taakse, jotta pääsen valitsemaan parhaat päältä. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska oven takan oli muitakin malttamattomia jonottamassa ja muutamasta vaatteesta ja kengistä loppuivat koot heti kesken. Sen verran hyvä tuurini oli, että onnistuin saamaan kaikki ne vaatteet, joita lähdinkin hakemaan ja ennakkosuosikkien lisäksi kotiin lähti monta muutakin vaatekappaletta.


Ehdottomiksi suosikeikseni nousivat nahkaiset nilkkurit (jotka maksoivat vain naurettavat 30e!) ja pitsinen n 17e maksanut mekko. Älyttömän hyvät löydöt ja tämän halvemmalla tai tähänkään hintaan ei kyllä oikein mistään vastaavia saa. Mielestäni kummatkin näyttävät laadukkailta ja paljon kalliimmilta, mitä oikeasti ovat. Lisäksi ihastuin bomber-takkiin sen verran paljon, että ostin sen sekä paljettisena että perus mustana. (Paljettisen tiesin kotiuttavani jo heti kun näin sen ensimäisissä mainoskuvissa.) Yllättäjäksi kokoelmasta nousivat farkut, joita lopulta päädyin ostamaan kahdet. Ne olivat todella mukavat päällä, istuivat kroppalleni melko täydellisesti ja isona plussana oli vielä tarpeeksi korkea vyötärö. Hintakin oli oikein mainio, noin 15e.

Etukäteen hehkutettu mokkanahkainen takki oli ehkä hieman pettymys aluksi, mutta päädyin lopulta kuitenkin ostamaan sen mustana. Ruskea väri ei miellyttänyt minua (ruskeaa takkia lähdin alun perin ostamaan) ja takki oli vähän siinä rajoilla, että olenko valmis siitä maksamaan sen 70 euroa. Mutta olen jo jonkin aikaa haaveillut mokkanahkaisesta takista, joten ajattelin että nyt se kannattaa ostaa. Mokkanahkaiset laukut olivat myös vähän nuhjuisen oloisia liikkeessä ja mietin pitkää ostaako vai ei, mutta päädyin lopulta yhden laukunkin kotiuttamaan ja nyt kotona sitä katseltuani olen kyllä hankintaani tyytyväinen.

Kokeilin muutamia kokoelman paitoja, mutta ne eivät olleet mielestäni niin erityisiä, että olisin niitä halunnut ostaa. Vetoketjullinen puolihame tuntui myös olevan suosittu, mutta itse en kokenut sitä niin oman näköiseksi, että olisin sitä ostanut. Hupparit varsinkin leopardikuosilla hupenivat ihan silmissä, mutta päätin lopulta itse jättää sen väliin. Yllättäen en ostanut mitään vaatetta leopardikosissa, vaikka kyseisestä kuosista kyllä tykkään. Mutta jotenkin koin ainakin tällä kertaa mustan kivemmaksi, käytännöllisemmäksi ja enemmän omaksi ja siksi moni vaate lähtikin mukaani juuri mustana. Tästä esimerkkinä vaikkapa trenssitakki, joka sekin olisi löytynyt täysin leopilkullisena, mutta päädin ostamaan mustan, koska tällaista mustaa pidempää vähän kaiken kanssa sopivaa takkia mnulla ei ole. Trenssi oli kevyt ja ohut, joten toiotaan että Suomen syksyssä sillä pärjää edes hetken, eikä tarvitse heti siirtyä suoraan talvitakkeihin.


Ostin yllä mainittujen lisäksi vielä raidallisen neuletakin, jota kokeilin aluksi mustana, mutta onneksi valitsin tämän vähä värikkäämmän, koska mustia neuletakkeja minlla on jo useita. Kotiin kannoin aluksi myös sinisen pitkähihaisen mekon, mutta se oli todella jäykkää kangasta ja aivan väärä malli minun vartalolleni, eikä istunut mitenkään. Sen siis palautin. Kokoelman haalareiden epäilin myös olevan vartalolleni sopimattomia, joten niitä en lähtenyt kokeilemaan. Mutta loppujen lopuksi päädyin pitämään melkein kaiken ostamani ja olin hankintoihini hyvin tyyyväinen.

Nyt loppuviikosta kuulemma on tulossa täydennystä niihin liikkeisiin, joista on vaatteita ja kokoja päässyt loppumaan. Ainakin Tampereelle on tulossa täydennystä kuulemma Hallituskadun Lidliin. Näin luki Tamperelaisen nettisivulla. Ja varmasti moni tämän viikon aikana palauttaa itselleen sopimattomia vaatteita, koska Lidlissähän ei ole kunnon sovitusmahdollisuutta vaatteille. Eli jos maanantai meni ohi, etkä ehtinyt apajille ensimmäisten joukossa, kannattaa yrittää uudelleen vaikka loppuviikosta. Itse ainakin tykkäsin kokoelmasta paljon ja odotan ehdottomasti jo seuraavaa kokoelmaa.

Kuinka moni muu kävi näitä vaatteita ostamassa tai edes katsastamassa?

Esmara by Heidi Klum clothes came to Lidl and people went head over heels to buy them. I actually liked the collection a lot and bought many nice pieces. Almost everything I bought is black, so they are very usable. My favourites were high heeled shoes and lace dress.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Essencen uutuudet ja poistuvat tuotteet

En hyödy postauksen linkeistä, ne ovat vain teitä helpottamaan.


Essence on merkki, joka haluaa olla aina mahdollisimman mukana se hetkisissä trendeissä. Siksi merkki uudistaakin valikoimaansa aina puolen vuoden välein. Nettisivulta voi aina tarkistaa, mitkä tuotteet ovat poistumassa valikoimasta ja millaisia uutuuksia on tulossa. Tuotteita vaihtuu aina kerrallaan n 100kpl. Viimeisin valikoiman uudistus on juuri nyt tapahtunut, eli poistuvia vanhoja suosikkeja kannatta nyt viimeistää hamstrata mukavalla alehinnalla, ennen kuin ne loppuvat kokonaan. Uutuuksissa on mukan mm mielettömän hienoja metallisia tuotteita esim kysille, huulille ja luomille (muutama esimerkki oik puoleisessa kuvassa alla).


Itsekin kävin haalimassa muutamia tuotteita alelaarista (katso kuva yllä vasemmalla). Mukaan tartui kynsilakkoja ja huulipunia. Poistuvien tuotteiden joukossa on mm Color & care huulipunat, joista itse tykkään hoitavan koostumuksen takia ja ostinkin yhden minulta puuttuvan sävyn nyt alesta. Mustahylsyiset "long lasting" punat poistuvat, joten ostin pari puuttuvaa sävyä alesta ja tilalle tulevat ulkonäöltään hyvin samanlaiset "ultra last instant colour" punat.

Poistuvia tuotteita voi löytää tällä hetkellä netistä halvalla. Esim pretty.fi:ssä on vielä paljon vanhaa valikoimaa jäljellä ja myös kosmetik4less.de kannattaa tsekata.


Poistuvista tuotteista Velvet stick huulipunakynät ovat ehdottomia lemppareitani Essenceltä. Nämä ovat helppoja käyttää, toimivat mainiosti ilman huultenrajauskynää ja ovat miellyttävän tuntuisia huulilla. Tuote on "semimatta" lopputulokseltaan. Onneksi nämä tuotteet näyttäisivät vain uudistuvan lähinnä ainakin nimen ja pakkauksen osalta, sillä valikoimaan tulee nyt hyvin samalta näyttäviä butter stick matt love huulipunakyniä. Täytyykin ihan mielenkiinnosta testata, kuinka samanlaien tuote on kyseessä.

Siirrytään sitten uutuustuotteisiin:


Huulipunavalikoimaan tulee Vibrant Shock nestemäisiä punia. Punat ovat suht ohuita koostumukseltaan, ihanalta tuoksuvia ja miellyttävän tuntuisia huulilla. Nämä eivät ole mattapintaisia. Nude sävy on päässyt jo usein käyttöön arkipunanani.

Nestemäisistä punista on nyt tarjolla myös metallisia versioita. Näistä tuli heti mieleen esim NYXin Metals Lip Creamit. Metalliset huulipunathan ovat kovin in tällä hetkellä. Näistä on tulossa pieni oma postaus myös piakkoin.


Yksi jännä uutuus on mielestäni Prismatic hololighter stick. Vaikka en ole mikään highlighereiden suurkuluttaja, niin tämä oli niin mielettömän hienon näköinen, että pakkohan se oli saada omaksi! Puikkomuoto on todella kätevä.


Uusia luomiväripaletteja tuli jälleen muutamia ja oma huomioni kiinnittyi erityisesti tähän herkullisen väriseen Magical Forest palettiin. En ole vielä tuotetta ehtinyt testaamaan, mutta sen voin sanoa, että tässä on herkullisen näköinen värikäs paletti, joka on sen verran huokea hinnaltaan, että tämän voi hankkia, vaikkei värikkäitä meikkejä usein harrastaisikaan.


Yksi ehdoton hitti uutuuksissa tuntuu olevan uudet Holo rainbow lakat, jotka myytiin monesta paikasta heti loppuun. Kun itse pääsin näitä ostamaan, oli hyllyssä jäljellä kolmea sävyä. Ostin myöhemmin vielä yhden sävyn. Näistä koitan saada pian oman postauksensa, kunhan saan ne lakattua kynsille.

Yksi mainitsemisen arvoinen uutuus on minusta myös hyvin ajan hermolla olevat Kiss the... punat, jotka vaihtavat siis väriä huulten ph-arvon mukaan. Väriä vaihtavat punathan tuntuvat olevan nyt aika iso hitti. Vastaavia väriä vaihtavia punia on nähty aiemmin Essencen trend editioneissa ja nyt ne tulivat myös perusvalikoimaan. Hankin näitä yhden ja minusta vähän tuntuu, että pakko saada vielä ne kaksi muutakin sävyä.


Sininen Kiss the mermaid muuttuu huulilla ja iholla violetiksi ja se on yhdellä kerroksella hyvin läpikuultava, mutta tätä pystyy myös kerrostamaan.

Perusvalikoiman lisäksi Suomeen tulee myös paljon kausikokoelmia Essenceltä. Paljon enemmän kuin aiemmin! Kaupat tosin saavat itse valita, mitkä kokoelmat ottavat valikoimiinsa, joten kaikista myyntipisteistä ei aina jokaista trend editionia löydä. Nämä trend editionit ovat minulla ehdottomasti semmoinen "keräilykohde", koska niissä on yleensä kivan näköisiä perusvalikoimasta poikkeavia pakkauksia ja monesti myös erikoisempia tuotteita. Näistä olisi hauska kirjoitella esittelyjä ja arvosteluja teille, mutta valitettavasti tuotteet tuntuvat katoavan niin nopeasti kauppojen hyllyiltä, että en taida koskaan ehtiä kirjoitella teille näistä kunnon juttua ennen kuin suurin osa tuotteista on jo ostettu loppuun... Mutta näitä kannattaa ehdottomasti pitää silmällä! Esim alla vasemmalla näkyvässä Cubanita kokoelmassa on mainio cushion kulmaväri.Semmoinen voisi tulla perusvalikoimaankin!


Tällä hetkellä kaupoista löytyy yllä oikealla näkyvää Coast'n'Chill kokoelmaa, jossa on mukana mm vaalennus- ja tummennustippoja meikkivoiteelle! Minun oli pakko hankkia upean näköinen liukuvärjätty kulmapaletti ja poskipunakuulat. Vaalennustipat olivat loppu, kun menin tuoteita ostamaan, joten tilasin niitä Saksasta (ja samalla mukana tulee muutama muukin Essencen uutuustuote).




Essence has new cool products! I was shopping some new stuff and also some old goodies from sale. I think I'm buing more soon. :)

torstai 7. syyskuuta 2017

Essence Space Stories ja galaksikynnet


Essencen kynsilakat ne jaksavat aina vaan ihastuttaa! Perusvalikoiman eli "the gel nail polish" pullojen lisäksi merkiltä ilmestyy erilaisia teemalakkoja, joihin helposti iskee himo ja tekee mieli kerätä koko sarja. Näin kävi Out Of Space Stories lakkojen kohdalla. Nämä ovat kaikki niin upeita, että en voinut vai jättää yhtään pulloa kotiuttamatta. Nyt kun Essencen valikoima on taas uudistumassa, näistä Space Stories lakoista poistuu kaksi sävyä, joten kehotan kiiruhtamaan ja hakkimaan ne ehdottomasti itselleen ennen kuin loppuvat! Poistuvat sävyt pitäisi olla sitäpaitsi tällä hetkellä alessa! Essencejä löytyy mm. Tokmanneilta, monista Citymarketeista ja esim Pretty.fi verkkokaupasta.

Kurkataan tähän väliin kaikki kokoelman lakat kiekolle swatchattuna, niin saatte paremman kun sävyistä. Kiekolla jokaista lakkaa kaksi kerrosta.





Yllä olevista kuvista ensimmäinen on luonnonvalossa ja toinen keinovalossa, jolloin lakkojen efektit tulevat paremmin näkyviin. Kiekon nro 5 on Outta Space Is The Place, nro 6 Space Glam, nro 7 We will spock you! ja nro 8 Intergalactic advernture.


Kiekon nro 9 on 1000 Light Years Away, nro 10 Across The Universe ja nro 11 Beam Me Up!

Outta Space Is The Place o upea hyvin vaalea vaaleanpunainen vihertävällä shimmerillä. Space Glam on upean moniulotteinen violetti, jossa välkehtii nin kultaa, sinistä kuin vihreääkin. Lakka on hyvin avaruusteemaan sopiva, mutta aika ohut koostumukseltaan. We Will Spock You! on taas aika perinteinen hopeinen hologrammilakka. Hieman ohut koostumukseltaan. Intergalactic Advetures on todella tumma metallinen sininen, jossa näkyy helposti hieman siveltimenvedot. 1000 Lightyears Away on musta lakka, jossa seassa on hopea kimalletta ja myös isompia hopeisia hexoja. Kuin tähtitaivas pullotettuna. Across The Universe on metallinen likainen violetti, joka siftaa hieman hopeiseen tietyssä valossa. Siveltimenjäljet näkyvät helposti. Beam Me Up! on mehukas holohitulaa sisältävä pinkki lakka. Upea ja ehkä kaikista vähiten avaruusteemaan sopiva.



Avaruusteemaa mukaillen tein itselleni näillä lakoilla galaksikynnet. Käytin näissä kynsissä kaikkia kokoelman lakkoja, vaikka tummimmat pohjalakat ovatkin näissä ehkä pääosassa. Valitsin kynsille kolmea eri lakkaa pohjaksi. Mustan 1000 Lightyears Awayn, sekä kaksi metallista lakkaa: Intergalactic Advetures ja Across The Universe. Näiden päälle töpöttelin meikkisienen avulla sinne tänne kaikkia muita kokoelman lakkoja, paitsi aivan vaaleinta Outta Space Is The Placea, jolla tein lopuksi dotting toolia apuna käyttäen pisteitä kynsille. Lakan vihreys tuli näin tummalla pohjalla hyvin esiin.


Kaikki kynnet ovat siis keskenään hieman eri näköiset ja joka kynnellä on tosiaan seitsemää eri lakkaa! Oli pitkästä aikaa hauska päästä väkertämään galaksikynsiä, en todella muista koska olisin viimeksi vastaavia tehnyt. Koristelutapa on helppo, eli ei vaadi kovin kummoisia koristelutaitoja ja onnistuu vähilläkin välineillä.



Here are my galaxy nails made with Essence Out Of Space Stories nail polishes. So cool "collection" and I had to buy all seven polishes.