sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kynsiharrastajien kesämiitti

Instagramin puolella olenkin jo jakanut fiiliksiä meidän kynsiharrastijen kesämiitistä, mutta tässä tulisi vielä vähän kattavampi kertomus meidän mukavasta päivästämme. Lukaiskaa ihmeessä myös muiden miittiläisten raportit, joita ovat kirjoittaneet ainakin Miracle, Eve, Anni. Musita blogeista löytyy nimittäin vielä lisää hauskaa kuvamateriaalia meidän päivästämme.


Hämeenlinnassa pidettiin 16.7. kynsiharrastajien kesätapaaminen, jota olin järjestämässä Miraclen ja Hannan kanssa. Päivän ohjelmaan olimme suunnitelleet mm. piknikin, parhaiden kynsien äänestystä, ruokailua ravintola Popinossa ja tietovisailua. Sen verran huono tuuri kävi, että Hanna tuli juuri ennen miittiä niin kipeäksi, ettei päässyt itse lopulta paikalle. Mutta onneksi paikalle kuitenkin pääsi monta ihanaa kynsilakkoista kiinnstunutta naista!


Miittimme alkoi kokoontumisella linnanpuistoon, jossa valtasimme puiston reunasta penkkirakennelman meidän piknik pöydäksi. Ohjelmassa muuten oli vapaat rupattelua ja tutustumista, kun odottelimme, että kaikki miittiläiset pääsevät perille. Jokainen osallistuja toi mukanaan jotakin syötävää tai juotavaa, joten meillä oli lopulta todella runsaat eväät, joita ei läheskään kaikkia jaksettua syödä, vaikka meitä syöjiä olikin useampia.


Kuva: Heidi

Syömisen ohessa meillä oli missiona myös askarrella itsellemme nimilaput. Miracle toi meille kaikkia ihania askarteluvälineitä, kuten glittereitä, teippejä, niittejä, fimoja... Oli siis valinanvaraa ja jokainen sai askarrella oman näköisensä nimilapun.


Pakko myöntää, että omalta osaltani kyllä vähän lopputulos huvitti. Vähän kuin 5v. Nina olisi päässyt glittereillä leikkimään! Mutta hei, hauskaa oli askarrella pitkästä aikaa muutakin kuin kynsiä! Olosuhteet olivat kieltämättä hieman haastavat, koska askartelu tapahtui ulkona tuulen armoilla.

Vas puoleinen kuva: Miracle

Piknikin ohessa ehdimme hyvin myös vähän kirppistellä. Minulle uusina kotiinviemisinä lähtivät kolme alla näkyvää lakkaa, jotka kotiutuivat minulle vaihtareina.


Pakko kehaista, että meillä oli kyllä super hyvät herkut! Oli sipsiä, pähkinöitä, herneitä, kirsikoita, marjapiirakkaa, juustoja, keksejä... Erityiskiitos Sannille, joka oli jaksanut leipoa meille maukasta piirakkaa! Sponsoripuolelta meillä oli tarjolla Livboxin lähettämiä Pandan Vadelmamuru-suklaalevyjä. (Ihan mun lemppareita!) Alla meikäläinen näyttää hienosti mallia, miten pähkinöitä syödään. :D

Kuva: Miracle

Puistossa ohjelmaan kuului vielä perinteisten ryhmäkuvien (eli kynsikuvien) ottaminen ja samalla äänestettiin miittiläisten suosikit osallistujien varpaiden- ja sormien kynsistä. Meidän miittimme teemana oli kesä ja lakkaukset oli toteutettu tätä teemaa mukaillen.



Varpaissa voiton vei Eve ja sormien puolella minun merenrantakynteni saivat eniten ääniä. Esittelen omat kynteni tarkemmin vielä erillisessä postauksessa. Voittajat palkittiin Kauneudenkaupan lahjoittamilla OPIn Infinite Shine lakkaseteillä.



Matkassa mukana oli myös Heidin Wreck This Journal, johon me miittiläiset tuhrustimme omat terveisemme. Huomaa kuvassa myös Heidin kynnet. :)

Kuva: Miracle

Linnanpuistosta matkamme jatkui Popino ravintolaan, joka on ehdottomasti minusta niitä "the ruokapaikkoja" Hämeenlinnassa. Osa porukasta ajeli Miraclen ja miittikassien kanssa paikalle, me muutamat kävelimme perässä, koska keli on sen verran mainio.

Oik puoleinen kuva: Heidi

Ruokalistaa ja sponsorikasseja tutkittiin kilpaa ravintolaan päästyämme. Kyllähän nuo Laveran vaaleanpunaiset kassit houkuttelevilta näyttävät, eikö? Kasseista löytyi hieman vaihtelavaa sisältöä ja sisällöt meille sponsoroi Lush, Lavera, L'Oreal, Miraclela, Livbox ja Sunrise Cosmetics.


Ruoka oli Popinossa totta kai hyvää ja jaksoimpa syödä jälkiruokaakin! Popinossa pitää aina ehdottomasti syödä myös pastasalaattia ja ihanaa valkosipulileipää alkupalaksi. Vaikka vähän teki mieli tilata jokin Popinon ihanista pizzoista tai jättileike, päädyin lopulta Chicken kormaan, jota en ollut aiemmin maistanut. Jälkiruokana nautin vielä jogurtti-limetta jäätelöpallon. Oli muuten super ihanaa!


Ruokailun ohessa meillä oli ohjelmassa pientä tietovisailua, nimittäin olin valmistellut miittiläisille kaksi lakka-aiheista visaa. Ensimmäisessä tunnisteltiin lakkoja kiekoilta, arvattiin merkki ja nimi. Toisessa visassa oli lakkamerkkeihin liittyviä kysymyksiä. Piti nimetä mm. Essien perustaja ja OPIn artistic director, arvailla eri merkkien perustamisvuosia, nimetä Essencen ja Essien lakkoja, jne. Visailu oli todella hauskaa ja sitä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään! Ja itselläni kyllä syttyi semmoinen kipinä tähän, että mietin jo, missä voisin seuraavan kerran vetää lakavisaa. Kysymyksiä oli nimittäin älyttömän hauska keksiä ja tuli opittua paljon uutta lakka-aiheista nippelitietoa, kun kaivelin kysymysten vastauksia netistä.


Kummastakin visasta palkittiin eniten psiteitä saanut ja voiton vei kummassakin visassa Eve! Hän sai palkinnoksi kauneudenkaupalta saatuja OPIn Infinite Shine lakkoja, sekä pienet itse kokoamani yllätyspussukat. Voitte Even blogista kurkistaa, mitä palkinnoissa oli.

Kuva: Heidi

Ruokailun jälkeen olikin jo aika saatella osa porukasta läheiselle linja-autoasemalle ja kohti kotimatkaa. Muutama meistä (minä mukaan lukien) käväisi vielä kauppakeskus Goodmanissa pyörähtämässä, jonka jälkeen olikin aika suunnata kotiin ja lepäämään pitkän mutta super hauskan päivän jäljiltä.

Tähän väliin on hyvä sanoa kiitos kaikille mukana olleille, jotka tekivät tästä päivästä huippu hyvän! Juttua riitti ja oli ihana nähdä niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin. Käykää tsekkaamassa vielä mukana olleiden blogeja ja instatilejä:

Salla, IG @chaosia

Vas puoleinen kuva: Miracle

Goodmanilla pyörähtäessä huomasin, että H&M:n uudet meikit olivat saapuneet nyt myös Hämeenlinnaan. Tutkailimme ja swatchailimme niitä aika urakalla ja matkaani tarttui pari H&M:n huulituotetta. Melkein sorruin ostamaan myös pari luomivärinappia, koska nuo H&M:n uudet yksittäiset luomivärit ovat vain niin ihanan värisiä ja todella pigmenttisiä (katso oikea käteni yllä).


Mainittakoon tähän loppuun vielä miittimme sponsoreina toimineet yritykset, jotka lähettivät meille tuotteitaan testiin: Lush, Lavera, L'Oréal, Miraclela, Livbox, Sunrise Cosmetics ja Bm International/Kauneudenkauppa. Kiitos heidän, saimme kaikki kotiinviemisiksi kiinnostavia uusia tuotteita!


Tutustutaan sponssituotteisiin vielä tarkemmin huomisessa postauksessa, jossa on teille lukijoilleni kiva pikku ylläri myös! Nimittäin viime hetkien peruuntumisten takia meiltä jäi muutama sponsorikassi ylimääräiseksi ja näin ollen minulla on arvottavana teille kassillinen kivoja pikku ylläreitä! Tulevaan arvontaan voi muuten osallistua myös facebookissa, jossa minulla on nyt vielä melko tuore blogisivusto, joten sinnekin kannattaa mennä jo tykkäilemään. :)

Nyt on aika päättää tämä kilometripostaus ja jatketaan samoissa tunnelmissa vielä ainakin parin postuaksen verran, koska sponsorituotteiden lisäksi minulla on vielä esiteltävänä miittikynteni.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Pieni koirapotilas

Meillä on ollut aika jännät paikat nyt täällä kotona ja blogissakin on ollut aiottua hiljaisempaa, koska meidän ikinuori Veeti-hauva kävi noin viikko sitten isossa leikkauksessa. Veetin jalasta löydettiin kesäkuussa ihomuutos/patti, joka osoittautui koepalojen oton ja patologin tutkimusten jälkeen kasvaimeksi/syövän esiasteeksi. Oli aika piinaavaa odotella tuloksia näytteiden otosta ensin pari viikkoa ja sitten kun saimme vielä ikäviä uutisia, niin kyllä siinä käytiin jo kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi ja oltiin haljeta huolesta.


Ensin tassua hoidettiin antibiotilla, mutta päädyimme lopulta leikkauttamaan koko ihomuutoksen pois jotta se ei ehtisi kehittyä syöväksi. Onneksi selvisimme lopulta aiempaa arvioitua pienemmällä leikkauksella ja koko homma hoitui valmiiksi asti yhdessä leikkauksessa. Tassussa on nyt monta tikkiä ja pari viikkoa pitäisi rajoittaa kaikkea leikkimistä, riehumista ja turhaa kävelyä. Veeti tosin vaikuttaa nyt jo niin terveeltä ja elinvoimaiselta, että tässä tulee todellakin olemaan haastetta.


Veeti viettääkin nyt aikaansa kauluri päässä, mutta se alkaa olla jo aika tuttu juttu, nimittäin tassun nuoleminen/pureminen estettiin jo ennen leikakusta kaulurilla, joten kaulurielämää on Veetillä takana jo useampi viikko.

Eilen saatiin hyviä uutisiä, kun tassusta poistettu ihmuutos oli tutkittu patologin toimesta. Tulokset olivat ihan samat kuin aiemmissa koepaloissa, eli ei vielä syöpää ja koko kasvain saatiin pois leikkauksessa. Eli paremmin ei olisi voinut mennä ja näyttää siltä, että juuri oikeaan aikaan käytiin leikkauksessa! Kyllä tuli helpottunut olo! Vaikka tässä onkin nyt useita viikkoja vielä edessä toipuvan koirapotilaan kanssa, niin uskoa on, että pahin on nyt takana ja elämä alkaa pikkuhiljaa taas normalisoitua.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

I'm A Barbie Girl

Nämä kuvat ovat jo reilun vuoden takaa, mutta tajusin tässä yksi päivä vanhoja valokuvia tietokoneella selatessani, etten ole tainnut näitä koskaan blogissani julkaista. Instan puolella mun "barbielook" on kyllä muistaaseni vilahtanut. (Näyttääkö tämä jonkun mielestä tutulta? :D )


Mun ystävällä oli kolmekymppiset ja niiden teemana oli "Barbie ja Ken". Olen aina rakastanut pukeutumista, naamiaisia ja kaikkea sen tyyppistä, joten innostuin tästäkin aiheesta tietenkin ihan kympillä. Minä kun olen yleensä semmoinen tyyppi, että sitten todellakin panostan kunnolla, jos tämmöisiin naamiaisjuttuihin lähden mukaan. :) Meikkiäkin suunnittelin googlailemalla Barbien kasvokuvia. Otin kyllä vähän omia vapauksia, koska halusin lookistani lähinnä semmoisen "överipinkin", joka ei ikimaailmassa normioloissa toimisi.


Peruukki ja takki tuli lainattua koululta. Ne olivat minulla juuri hieman aiemmin olleet eräässä tanssiteoksessa esiintymisasuina. Nimilapussa luki roolihahmoni nimi "Lady" ja askartelin siihen nopeasti päälle tekstin "Barbie". Toppi, kegät, korut ja vyö ovat omia, leggarit ja hame tuli lainattua päivänsankarilta.

Peruukki on muuten ihan hullun painava ja se pitää kiinnittää miljoonalla pinnillä, jotta se pysyy kunnolla. Peruukin nuttura kun on sen verran painava ja alas tehty, että se vetää helposti peruukkia alas niskaa kohti. Onneksi tanssiesityksissä minulla oli kampaaja apunani, jotta tukkalaite saatiin kiinni niin, ettei se tanssiessa tippunut. Nyt jouduin taiteilemaan tämän päähäni ilman ulkopuolista apua ja ilman sukkahousumyssyä, mutta onnistuin! Kyllähän noissa kuvissa vähän omat hiukset pilkistelee alta, mutta en antanut sen häiritä asiaa.


Vaikka Barbeilla ei kai yleensä ole kynsilakkaa, niin eihän tämä Barbie voinut lähteä liikenteeseen ilman lakkauksia. Ehkä ihan klassinen ranskalainen manikyyri olisi sopinut, mutta päädyin kuitenkin pinkkiin kimmellykseen, koska ajattelin sen olevan sopiva tähän muutenkin aika överiin tyyliini.


Käyttämäni lakat ovat muistaakseni Essencen Sparkling Sugar lakkoja (poistuneet jo valitettavasti valikoimasta). Vaaleampi on nimeltään Baby, You're A Firework ja tummempi Hey Mister Sandman. Nämä ovat ikään kuin hiekkalakkoja, mutta kuitenkin aika tasaisia sellaisia. Itse en näitä varsinaisesti tekstuurilakoiksi laske, koska monet glitteritkin ovat tekstuurisempia kuin nämä.

Mitä tykkäätte "barbietyylistäni"? :D Löytyykö lukijoista sellaisia, jotka ovat viime aikoina olleet naamiaisissa? (Jos löytyy kuvaa, niin laittakaa kommentteihin! :) )

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lempiväri: pinkki

Varmaankin kaikki jotka jonkin aikaa ovat blogiani seuranneet, ovat tietoisia siitä, että pinkki on yksi ehdottomia lempivärejäni. Olen ihan lapsuudesta asti kyseistä väriä rakastanut ja tuskin kamalasti valehtelen, jos sanon, että pinkkejä lakkoja minulta varmaankin löytyy eniten lakkakaapistani.
 Pinkki on väri, joka saa yleensä mielialani aina paremmaksi. Ja se on aina toimiva tehosteväri, koska käytän paljon mustia vaatteita ja tummia farkkuja. Yksi upeimmista pinkeistä lakoistani on ehdottomasti Picture Polishin Wanderlust, joka muuten oli ensimmäisiä Picture Polishin lakkojani.

toppi Gina Tricot
paita Seppälä
farkut Seppälä
hiuskoriste ?

Aika harvoin tulee lakattua kynsiä niin, että ne mätsäävät sen päivän asuun. Tämä johtuu yleensä siitä, että lakkaan kynsiäni illalla, jolloin en yleensä vielä tiedä, mitä olen seuraavana päivänä pukemassa päälleni. Mutta eräänä päivänä minulle tuli pakottava tarve saada pinkit kynnet, jotka sopivat päälläni olevaan pinkkiin toppii. Löysin vielä hiuksiini pinkin höyhenkoristeen ja onhan puhelimessanikin sopivasti pinkit kuoret, joten päivän teemaväri oli aika selkeä. Picture Polishin Wanderlust on niin päheä lakka jo itsessään, ette kaipaa välttämättä edes mitään koristeluja.


En yleensä viihdy yksivärisissä lakkauksissa, vaan kaipaan aian jotakin koristeluja. Mutta tänä keväänä ja kesänä olen huomannut rokkaavani useammin myös yksivärisiä lakkauksia. Yksivärinen lakkaus on nopea ja helppo toteuttaa ja ykivärisiä lakkauksia toteuttaessa pääsee paljon helpommin ja nopeammin kokeilemaan kaikkia ihania uusia lakkoja. :D Varmasti osuutta asiaan on myös sillä, että omistan nykyään niin monia ihania lakkoja, joissa on itsessään jo glitteriä tai holohitulaa seassa, jolloin koristelut eivät ole niin välttämättömän. En minä silti kynsien koristelusta aio luopua, mutta näin kesällä olen huomannut, että joskus on kiva päästä vähän helpommalla.



Kuvat on muuten otettu päivänä, jolloin minulla oli Iittalassa tanssioppaitteni kevätnäytös. Ihana lämmin keli, vaikka oli vasta kevät. Ja kannoin kotiin ison kasan kukkia ja muita lahjuksia. Vitsi että oli hieno fiilis, tuntui että jotain on tullut tehtyä oikein ja monien oppilaiden kanssa jo odotetaan, että nähdään taas syksyllä. Yhä nyt tätä postuasta kirjoitellessa alkaa hymyilyttää kun sitä ajattelen. Mulla on ollut tosi huippu työvuosi ja tykkään nykyisestä työpaikastani paljon. Ja ihanaa kun saa tehdä näitä tanssinopettajan hommia täyspäiväisesti, kun siitä olen aina haaveillut. :)